Postin ja IPC:n kansainvälisen Driver’s Challenge -ajotapakisan 2015 voittaja on Suomi

03.03.2015

Heikki Toikkanen ja Päivi Blom Suomesta ajoivat Postin ja kansainvälisen postijärjestön IPC Drivers' Challenge -ajotapakisan voittajiksi Ivalossa tiistaina 3.3.2015. Hopeasijalle taituroivat Tadgh Linehan ja, Tommy Dempsey Irlannista ja pronssille Andres Rojas Ruiz ja Santiago Munoz Espanjasta.

- Kisa ei ollut helppo, voitto tuli meille yllätyksenä. Kilpailijat antoivat hyvän vastuksen, mutta tiimimme yhteistyö varmisti meille voittoisan lopputuloksen. Minulla oli paras mahdollinen kakkoskuski, Heikki Toikkanen hehkuttaa.

Kansainvälisessä ajotapakisassa eri maiden postityöntekijät kilpailivat taloudellisen ja turvallisen ajotavan mestaruudesta. Lisäksi kilpailussa kiinnitettiin huomiota tekniseen ajotaitoon sekä Suomen Lapin tarjoamiin arktisiin olosuhteisiin.

Nokian Renkaiden Ivalon White Hell -testikeskuksessa tiistaipäivä valkeni nollakelissä ja hienoisessa lumisateessa. Ajotapakisaan osallistuneet seitsemän kilpailujoukkuetta aloittivat urakkansa teoriakokeella. Iltapäivällä voitosta taisteltiin taito- ja ekoradoilla, joilla mitattiin teknistä, turvallista ja taloudellista ajotapaa.

Taitoradalla mitattiin kilpailijoiden auton käsittelytaitoa. Testiradalla kilpailijat muun muassa pujottelivat keilaradalla, tekivät taskuparkin ja peruuttivat merkkikeppien välistä.  Ekoradalla seurattiin taloudellista ajotapaa 15 kilometrin lenkillä. Ajoreitillä jaettiin kirjeitä postilaatikoihin ja luovutettiin paketti asiakkaalle. 

- Olen todella iloinen, että olemme voineet tarjota kuljettajille kokemuksen suomalaisesta talvesta Suomen Lapissa. On hienoa, että erityisesti ammattikuljettajien työhön on kiinnitetty huomiota - täällä pidetty IPC:n kilpailu on osa vastuun ottamista. Samaan aikaan, kun autoja kehitetään ympäristöystävällisemmiksi, on kuljettajan ajotavalla - jokaisella kisaan osallistuneella ja meillä kaikilla - vähintään yhtä suuri merkitys, Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen sanoo.

Ivalossa kilpailivat:

bpost - Belgia: Kristof Kesteloot (kuljettaja) ja Hilde Descheemaeker,
Correos - Espanja, Andres Rojas Ruiz (kuljettaja) ja Santiago Munoz,
CTT Correios - Portugali, Abraúl (kuljettaja) ja Silva Célio,
Posten Norge - Norja, Asbjørn Dørmænen (kuljettaja), Helge Isaksen,
PostNord - Ruotsi ja Tanska, Mats Carlsson (kuljettaja) ja Søren Boas,
An Post - Irlanti, Tadgh Linehan (kuljettaja) ja, Tommy Dempsey
Posti - Suomi Heikki Toikkanen (kuljettaja) ja Päivi Blom

Suomen edustaja valittiin Nokialla

Postinjakaja Heikki Toikkanen voitti Nokialla järjestetyn Postin ajotapakisan helmikuussa 2015. Kotimaiseen kisaan valittiin 12 kilpailijaa eri puolilta Suomea hyvän ajotapaindeksin perusteella. Postin jakelu- ja kuljetusajoneuvoissa olevien ajotapaseurantalaitteiden avulla seurataan, miten ajoneuvoja käytetään. Laitteista saatavan tiedon perusteella tavoitellaan entistä parempaa liikenneturvallisuutta ja taloudellisia säästöjä. Laitteet kertovat muun muassa ajoneuvojen nopeuksista, polttoaineen kulutuksesta ja hiilidioksidipäästöjen määristä.

Postit jaetaan 100 % hiilineutraalisti

Suomessa kaikki Postin jakamat kirjeet, lehdet, paketit ja suoramainokset ovat automaattisesti 100-prosenttisesti hiilineutraaleja Posti Green -palveluja. Alennamme polttoaineen kulutusta ja hiilidioksidipäästöjä tehokkaalla reittisuunnittelulla, kuljetusten yhdistelyllä sekä ympäristön huomioivalla ajotapakoulutuksella. Tavoitteena on myös kasvattaa vaihtoehtoajoneuvojen osuus 40 %:iin jakeluautoista vuoteen 2020 mennessä.

Posti vähentää ympäristöohjelmansa kautta aktiivisesti hiilidioksidipäästöjä. Posti nollaa Posti Green -tuotteiden kuljettamisesta ja jakelusta aiheutuneet päästöt osallistumalla ilmastoprojekteihin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun yhden kirjeen kuljettaminen tuottaa 20 grammaa hiilidioksidia, Posti varmistaa sertifioitujen ilmastoprojektien avulla, että toisaalla tuotetaan saman verran vähemmän. Palvelujen hiilidioksidipäästöt lasketaan osana vuotuista ympäristölaskentaa.

International Post Corporation (IPC) on postialan yhteistyöjärjestö, jolla on 24 jäsenmaata, Posti on yksi niistä. Järjestö on sitoutunut postialan yhteiseen ympäristöohjelmaan ja sen tavoitteeseen vähentää päästöjä 20 % vuoteen 2020 mennessä. IPC on järjestänyt kansainvälisen Drivers' Challenge'n kahdesti, Ranskassa ja Irlannissa. Edellisellä kerralla kansainvälinen kilpailu järjestettiin Irlannissa. 

Nokian Renkaat on Postin Nokian ja Ivalon kilpailujen järjestely-yhteistyökumppani.

Nokian Renkaat keskittyy ainoana rengasvalmistajana maailmassa tuotteisiin ja palveluihin, jotka helpottavat ihmisten turvallista liikkumista pohjoisissa olosuhteissa. Innovatiivisia renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin sekä raskaisiin työkoneisiin markkinoidaan pääosin alueilla, joissa on lunta, metsää ja vuodenaikojen vaihtelusta johtuvat vaativat ajo-olosuhteet. Yhtiö kehittää tuotteitaan tavoitteenaan kestävä turvallisuus ja ympäristöystävällisyys tuotteen koko elinkaaren ajan.

Video harjoittelupäivältä